Mitä on kansalaistoiminta?

Tämänkertaisessa Pou Up-pow-wowissa pohdimme kansalaistoimintaa ja mitä se edes on? Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön opintojen kolmantena kuluvana vuotena onkin hyvä selvittää, mitä tämä yhdyssana oikein meinaa.







Kansalaistoiminnalla tarkoitetaan kansalaisen toimintaa yhteiskunnassa. Pääsääntöisesti kansalaistoiminnaksi mielletään erityisesti kansalaisten erilaisissa järjestöissä tai yhdistyksissä. Usein myös mielletään, että nimenomaan vain vapaaehtoinen kansalaistoiminta on kansalaistoimintaa.

Euroopassa nykymuotoisen kansalaistoiminnan synty ajoittuu 1700-luvun loppupuoliskolle, jolloin luotiin pohjaa puolue- ja yhdistystoiminnalle, sekä seuroille. Organisoijina toimivat mm. talonpojat, naisasianaiset, nuoriso ja raittiusväkikin. Sotien jälkeen kansalaisjärjestöjen tarve kovan työn vastapainoksi kasvoi entisestään ja 60-70-luvulle tultaessa poliittiset järjestöt kokivat nousukautta, erityisesti nuorisopolitiikan osalta. 80-luvulla kiinnostus politiikkaan kuitenkin kääntyi laskukäyrään ja järjestökentät alkoivatkin koostua pitkälti harrastus-, kulttuuri- ja liikuntaseuroista.

Kansalaistoiminnan keskuskentiksi mielletään usein seurat, järjestöt ja yhdistykset. Kuitenkin, erityisesti nykyään, on epämuodollinen kansalaistoiminta nousussa (Harju, 2010). Nykyiset sukupolvet ovat alkaneet luoda toimintaa itselleen ryhmissä ilman, että ryhmän täytyisi rekisteröityä yhdistykseksi tai järjestöksi. Tällainen toiminta lisää vapautta harjoittaa toimintaa ilman kontrollia ylemmiltä tahoilta.

Mitkä sitten ovat kansalaistoiminnan rajat? Periaatteessahan kaikki julkinen toiminta, jota kansalainen harjoittaa yhteiskunnassa voisi olla "kansalaistoimintaa". Onko toimiminen kotikunnan urheiluyhdistyksen hyväksi enemmän kansalaistoimintaa kuin toimiminen eduskuntapuolueessa? Entä äänestäminen seurakuntavaaleissa tai lumien kolaaminen orpokoirien hyväksi? Onko poliisin tai palomiehen työ kansalaistoimintaa?

Itse miellän kansalaistoiminnan osaksi yhteisön hyväksi työskentelemistä. Työskentelemistä, jota harjoittavat pääosassa ns. siviilikansalaiset. Sen tulee tapahtua yksilön omilla ehdoilla ja yhteisön edun mukaisesti niin, että jokainen yksilö saa tuntea kokevansa olla osa yhteisöä ja mahdollisuuden vaikuttaa yhteisön toimintaan. Halukkuus kansalaistoimintaan tulee lähteä yksilöstä itsestään, jolloin syitä toimintaan osallistumiseen voi taas olla monia: yhteisön olojen parantaminen, kanssakäyminen yhteisön jäsenten kesken tai toiminnasta saatava mielihyvä. Joka tapauksessa toiminnan takana on aina jotain, joka ajaa yksilöä toimimaan. Tällöin pakottaminen kansalaistoimintaan on mahdotonta, ellei se jollain tavalla palvele yksilön omia intressejä.

Parasta kansalaistoiminnassa kuitenkin on, että kenellä tahansa on oikeus harjoittaa sitä. Jokaisella meistä on oikeus vaikuttaa yhteisönsä asioihin ja alkaa toimia yhteisön hyväksi. Perustuslakimme jopa kannustaa sellaiseen. On onni, että osaltamme kuka tahansa meistä pystyy toimimaan yhteisössä ja vaikuttamaan sillä yhteisön toimintaan rajattomin keinoin, vaikkapa haravoiden tai pesäpalloa pelaten.

Olli Heikkinen
(kirjoittaja on Pou Up-tiimin täysiverinen jäsen)

LÄHTEET:
Harju, Aaro 2010 Puheenvuoro kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta. Sivistysliitto Kansalaisfoorumi
Muukkonen & Salmejoki 2014 Järjestöjen tulevaisuus 2022. Kansain Sivistystyön liitto KSL ry